Ota kantaa!

Genomikeskuksen ylläpitämä väestön genomitietokanta on yhteinen sijoituksemme tulevaisuuteen, jossa osaamme entistä paremmin hoitaa terveyttämme. Siksi genomitiedon yhdenvertainen ja turvallinen hyödyntäminen on meidän kaikkien etu.

Genomilaki ei etene eduskuntaan syksyllä 2018. Sosiaali- ja terveysministeriö jatkaa valmisteluja genomikeskuksen perustamiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi kansalaisten näkemyksiä asiassa www.otakantaa.fi -verkkopalvelussa. Kysely oli kaikille avoinna 8.6.-3.8.2018. Vastauksista koottu julkinen yhteenveto löytyy täältä.

STM kiittää kaikkia näkemyksensä esittäneitä!

Kampanja lisää tietoa ja kannustaa ottamaan kantaa

Sosiaali- ja terveysministeriön viestintäkampanjan tavoitteena on lisätä kansalaisten tietoa genomitietojen hyödyntämisestä sekä valmisteilla olevasta genomilaista ja Genomikeskuksesta.

Genomikeskus-kampanjan ensimmäinen vaihe toteutetaan toukokuun 2018 aikana eri kanavissa. Kampanjasivustolta on saatavilla tietoa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lisäksi aiheeseen liittyvät perustiedot ovat saatavilla myös selkokielellä.

Kaikki Genomikeskusta koskevat tiedot perustuvat suunnitelmiin, tiedot saattavat muuttua valmistelussa.